Tämä epeli on asustellut meillä puolisentoista vuotta ja vähitellen olemme oppineet toistemme tavoille. Koiran nimi on Bobo, joka tarkoittanee tiistaina syntynyttä jollain afrikkalaisella murteella tai boheemia porvaria, mikä myös on aika kuvaavaa hurtan asenteelle. Boheemiutta on se, että sääntöjä noudatetaan ja määräyksiä totellaan silloin kun sille tuntuu tai herkkuja on tarjolla. Porvariuteen taas kuuluu se, että ruoka häviää ahnaasti omasta kupista ja silmän välttäessä myös koirakaverin lautaselta.
Ulkoisesti Bobo on melkoinen bodari: läskiä ei ole missään ja lihakset erottuvat selvästi, kun paksua karvapeitettä ei ole. Vaikka turkki on ohut, talvellakin pärjäämme aika hyvin. Tyynellä säällä -15 on raja jonka kylmemmällä puolella pitää alkaa viritellä toppanuttua päälle. Näissä lämpötiloissa liikettä pitää olla koko ajan, muuten alkaa palelemaan.
Ja liikettähän riittää. Räjähtävä kiihtyvyys, nopeus ja ketteryys ovat tämän rodun ominaisuuksia, eikä Bobo ole poikkeus. On erikoista, että vapaana ollessaan Bobo näyttää vetävän intervalliharjoituksia omaksi huvikseen. Ei tarvita saalista tai leikkikaveria. On mukava seurata, kun tämä pronssinvärinen nuoli singahtelee puiden välissä täyttä vauhtia törmäilemättä kiviin ja kantoihin. Sitäkin kummallisempi oli osuma isännän pohkeeseen lähes täydessä vauhdissa. Astuin ehkä yllättävästi juoksulinjalle. Minulta jalat menivät alta, mutta Bobo vain pyöritteli päätään vähän aikaa. Pohkeeseen tuli aikamoinen verenpurkauma ja kävely oli hankalaa pari viikkoa. En ole aivan varma uskoiko lääkäri kertomustani vamman alkuperästä.
Kiihtyvyys on raju, mutta ei aivan jäniksen luokkaa. Tavattaessa jänis tai rusakko, syntyy kova kilpajuoksu. Bobolla ei kuitenkaan riitä pitkäjänteisyys tarkkaan jäljitykseen ja kun jänis häviää vähäksi aikaa näköpiiristä loppuu ajokin pian. Hirviä emme ole vielä tavanneet. Mielenkiintoista olisi nähdä toimiiko Bobo hirven suhteen kuten rotutoverit Afrikassa leijonan tai puhvelin kanssa. Siellä rodesiankoirat pyrkivät juoksemaan riistan eteen ja pysäyttämään sen haukkumalla. Siinä vaiheessa tarvitaan nopeita refleksejä ja ketteryyttä.
 |
| Lokoisa loikominen muuttuu raivoisaksi Haukuksi jos vartiointitehtävä vaatii |
Luonteeltaan tämä leijonanmetsästäjä muistuttaa kissaa enemmän kuin koiraa, ainakin vapaa-ajallaan. Silloin loikoillaan mahdollisimman lämpimässä paikassa takan edessä tai auringonpaisteessa, välillä käydään kerjäämässä taputtelua ja silittelyä tai pyritään syliin. Illalla mennään näön vuoksi omaan petiin, mutta aamuyöstä hiivitään hyvin hiljaa ja huomaamatta ihmisten sänkyyn, jossa hivuttaudutaan jalkopäästä pääpuoleen viimeistään kuuden aikaan. Jos tässä vaiheessa ihmiset erehtyvät osoittamaan minkäänlaisia heräämisen oireita, kuten asennon vaihtoja, seurauksena on riemukas hännän vispaaminen niin että patja pölisee ja sen jälkeen varsin selkeitä lauman jäsenyyden osoituksia, kuten puskemista, naaman nuolemista ja tassulla kuopimista. Jos elonmerkkejä ei näy, voi ihmisillä olla mahdollisuuksia vielä tunnin uneen.
Kun Bobo on töissä, se on sitä täysillä. Reviirirajojen ylityksistä tiedotetaan ihmisille kuuluvasti. Oravaa suuremmat tuntemattomat vierailijat huomataan välittömästi ja viesti on hyvin selkeä: tämä on minun vastuualuettani ja isäntien myöntämä kulkulupa tarvitaan. Yksikään täysipäinen rosvo ei ole niin typerä, että kokeilisi onko tämä vahti tosissaan, vartijan ääni ja olemus ovat sen verran vakuuttavia.
Jos isännät näyttävät suhtautuvan vieraaseen myönteisesti, Bobo alkaa tehdä tuttavuutta ja asia on hoidettu. Valitettavasti myös vääriä hälytyksiä tulee silloin tällöin ja voi vain toivoa, että aamuyöstä pihamaan poikki ei juoksisi kettu tai naapurin kissa.
Jos eläimellä voi olla huumorintajua ja leikkimielisyyttä, niin tällä hurtalla sitä on. Toisten härnääminen ja ärsyttäminen on Bobon mieliharrastuksia. Kylässä käyvä suurikokoinen ja raskas lajikumppani on kepposten kohteena yhtenään. Kun kaverin hermot sitten pettävät viimein ja seuraa rähähdys, niin Bobo antautuu kuten kuuluukin tarjoten suojatonta kaulaansa, mutta puolen minuutin kuluttua härnääminen jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ihmisiä ärsytetään esimerkiksi puskemalla silloin kun nämä yrittävät keskittyä. Kuntoilussa vatsalihasliike lankutus tai selkälihasliike ovat lähes mahdottomia tehtäviä, jos Bobo sattuu olemaan hereillä. Vajaat neljäkymmentä kiloa painavan lihaskimpun pääpusku horjuttaa tasapainon ja kun liike on keskeytetty naaman nuoleminen viimeistelee häirinnän. Kun sitten hurttaa yrittää katsoa vihaisesti ja sanoa tiukasti, tämä ottaa Mona Lisa -ilmeensä ja ja vispaa hännällään vimmatusti. Huuda siinä sitten sosiaaliselle luontokappaleelle, joka tekee itsensä niin tykö.
 |
| Muinaiset egyptiläiset palvoivat Anubista, joka taisi olla alun perin sakaali. |
Ei koiraa voi kuitenkaan nostaa Anubiksen asemaan palvonnan kohteeksi, eikä yhteiselo ole pelkkää päivänpaistetta. Tämä rotu kehittyy hitaasti ja tuhotöitä syntyy, jos valvonta pettää. Esimerkiksi eräänä iltana ihmettelin, kun ulos lähtiessä avaimet solahtivat taskusta lahkeeseen. Ajattelin, että onpa heikkoa vekkokudosta, kun uudehkoissa housuissa on jo taskut puhki. Seuraavan iltana sama tapahtui ulkoilutakin kanssa, mutta nyt syyllinen jäi kiinni koska taskun jäänteet olivat vielä kuolasta kosteat. Palkitsemiseen käytettyjä makupaloja oli jäänyt taskujen pohjalle ja Bobo oli käyttänyt oman hampaan oikeutta, kun mahdollisuus tuli.
Liikuntaa pitää tämän rodun kanssa olla paljon, eikä säätä voi valita. Tosin tämä "personal trainer" itsekin on usein sitä mieltä, että vähempikin riittäisi, varsinkin jos räntä lentää vaakasuoraan klo 6.30 aamulla sysipimeässä. Kun ensimäiset 200 metriä on jotenkin selvitetty, muuttuu ääni kellossa , sillä siinä on päivän ensimmäisen PeeBook päivityksen paikka. Ensin haistellaan pitkään ja hartaasti lähiseudun lajikumppaneiden kuulumiset ja lopulta lirautetaan viesti omalla PissaKirja -tunnuksella. Näitä päivityspisteitä sitten riittää koirien somessa ja päivitykset on hoidettava vähintään kolme kertaa päivässä.
Siinäpä ihmisellekin tavoitetta.
