On saunoja ja saunoja

Takaisin Bangkokiin. Cerdaitours on kai valtiollinen bussiyhtiö, joka kuljettaa ihmisiä paikasta toiseen matalalla profiililla. Ei se netissä mainosta, eikä tyrkytä juuri sinulle sopivia vakuutuksia asenteella: Tämä on Thaimaa, mitä tahansa voi sattua, olemme valinneet juuri sinulle sopivan turvan hintaan ...Homma kuitenkin toimii ja ilmastointikin sopivasti. Niinpä sitten köröttelimme ensin  lava-autolla Tratiin ja Tratista Bangkokiin bussilla ja loput junakyydillä yhdeksisen tuntia kohtuullisen hyvissä voimissa.

Seuraavana päivänä tuntui sille, että lepo on paikallaan ja enimmäkseen vietimme aikaa Chao Praia-joen rannalla, mutta uima-altaan puolella. Tuli siinä  mieleen, että saunominen kuuluisi asiaan, kun nyt veden äärellä kesäkuussa ollaan. Saunakin löytyi: Helo-merkkinen näytti olevan ja itse sain lämpötilan ja kylpemisajan asettaa. Valitsin lämmöksi maksimin, 50 astetta ja ajaksi varovasti 20 minuuttia. Kömmin lauteille ja höyry alkoi virrata lattianrajasta tuhisten. Varsinaista kiuasta ei ollut, mutta oikein hyvät löylyt sain. Löylyttelyn jälkeen 30-asteinen ulkoilma ja altaan vesi tuntuivat suorastaan viileille, rentoutti.

Toisenlainen kylpykokemus tuli viitisen vuotta sitten Pai-nimisessä kylässä Pohjois-Thaimaassa. Olimme körötelleet sinne Chiang Maista custom-tyylisellä moottoripyörällä, jonka nimesin Pol Potiksi, koska sen käyntiääni oli verkkaisen potpottava. Pain läheltä löytyi kuumavesilähteitä, joiden lähelle ei autolla olisi päässyt, mutta Pol Pot vei meidät sinne kohtuudella. Maasta pulppuava vesi oli aika kuumaa: Kuorista päätellen joku aiempi vierailija oli keittänyt lähteessä kananmunia. Lähteestä laskeva puro liittyi hieman alempana viileämpään puroon ja siinä uintipaikka olikin. Kun viileämmän puron rantaa käveli myötävirtaan, löytyi kohta, jossa sekoittunut vesi oli kuumaa, muttei polttavaa. Näissä olosuhteissa suomalainen haaste oli valmis: Kuinka pitkälle ylävirtaan voisi pulikoida polttamatta itseään. Heinolan löylynlyömien saunomiskisojen lämpötiloihin en varmaan päässyt, mutta kylvystä noustuani, hikoilun vähetessä olo oli autuaan seesteinen.

Kultapulterin rantalomakylä

Itä-Thaimaassa on kaupunki nimeltä Trat, kulkuyhteyksien ja kulttuurien solmukohta. Tätä kautta mennään suosituille lomasaarille kuten Koh Changille, Koh Moodille ja Koh Koodille. Päätimme olla erilaisia nuoria ja suuntasimme maita pitkin kohti Thaimaan läntistä "häntää", jonka huippuna on raja-asema.

Ei se aivan helppoa ollut, sillä suunnitelmana oli vuokrata skootteri, mutta satunnaiset  sadekuurot eivät houkutelleet kaksipyöräisen päälle, eikä autoakaan saanut vuokrattua mistään. Päädyimme lopulta lavataksiin, joka toi meidät Tratista tänne Golden Cliff Beach Resorttiin nelisenkymmentä kilometriä kohtuullista 15 €:n korvausta vastaan. Tämä vapaasti suomennettuna Kultapulterin Rantalomakylä on saanut nimensä siitä, että kylän puutarhaan on vieritelty aikamoisia lohkareita, jotka on sitten väritetty kullan värisiksi vrt Kultakiven lomakylä lähellä Savonlinnaa.

Kylässä on hotelli, jossa on 40 suurta ja hyvin varusteltua huonetta, sekä 12 noin 30 neliömetrin ilmastoitua bungalowia. Lisäksi alueella on suuri ravintola-hallintorakennus ja ainakin 200-neliöinen kokoustila.

Ja vilskettä riittää. Ensimmäisenä yönä lisäksemme lomakylässä yöpyi 2 henkilöä ja nyt toisen yön laskeutuessa näyttää sille, että olemme ainoat yöpyjät koko kylässä. Eihän tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta meitä nyt passaa ainakin kaksikymmentä ihmistä. Ravintolasta saa erinomaisen hyvää ja tuoretta ruokaa laajalta listalta tilattuna, mökki siivotaan viimeisen päälle, puutarha on hyvin hoidettu ja vastaanotossa oli parhaimmillaan viisi neitosta selvittämässä kulkemisen vaihtoehtoja Bangkokiin. Tässä alkaa tuntea itsensä tärkeäksi.

Rauhaa ja palvelua siis piisaa, mutta iltaelämä ei ole kovin vilkasta. Ranta on laskuveden aikaan kilometrien mittainen hiekkaranta, mutta hieman aamuista kävelyä häiritsi, kun joku kalastaja oli tullut verkkoineen vuorovesilaguunille. Korkeimman nousuveden aikaan käveltävä ranta on hyvin lyhyt.

On oikeastaan outoa nauttia hyvinvarustellussa, kauniissa, toimivassa ja siistissä lomakeskuksessa melkein erämaan rauhasta. Reaalimaailmaan törmää sitten kyllä Bangkokin metrossa.

Alueen kivilaji on mielenkiintoisesti kerrostunutta
ja muodostaa eläviä patsaita.

Bungalovit on verhoiltu puupaneleilla sisältä ja ulkoa.

Durian, tuo hedelmien piikkikruunuinen kuningas

Tieni vei taas Thaimaahan, tällä kertaa kesäkuun alussa. Tarkoituksena on harrastaa kaupunkielämää Bangkokissa, vesistöelämää Mekong-joen varrella, hieman vuoristoelämää Loein provinssissa ja merenrantaelämää Länsi-Thaimaassa Kambodzan rajalla. Niistä ehkä myöhemmin, mutta nyt on veisun aiheena durian.

Ensimmäisen kerran tuohon herkkuun, tai oikeastaan sen hajuun törmäsin Siam Reapissa, halvassa hotellissa. Eräänä iltana käytävällä leijaili viemärin haju sekoittuneena jotenkin  imelään, mutta valkosipulia muistuttavaan aromiin. Huolestuin ja kysäisin naapurihuoneen asukkaalta pitäisiikö hänen mielestään ilmoittaa viemärivuodosta huoltomiehille. Amerikkalainen reppureissaaja naurahti ja sanoi että ei tarvitse, haju kyllä vähenee pian kun hän on saanut durianinsa syödyksi. Kaveri näytti pään kokoista piikkipalloa, joka tosiaan tuoksahti oudolle. Uteliaisuus siinä heräsi ja seuraavana päivänä piti ostaa vihannestorilta pala omaankin käyttöön.

Silloinen vapaamielinen majapaikka ei ollut kieltänyt tämän herkun hallussapitoa ja nauttimista, joten huoneessa pääsin ensikosketukseen durianin hajun lisäksi sen maun kanssa. Ensimmäinen suupala piti nauttia nenästä kiinni pitäen, mutta tämän jälkeen olin myyty mies. Pehmeä, kermainen, makeahko ja aromaattisen hedelmäinen massa lumosi kielen makureseptorit ja jostain syystä hajuaisti vain säesti elämystä, kunhan nenä oli vapautettu.

Tuon ensikokemuksen jälkeen duriania on pitänyt saada aina kun se on ollut mahdollista. Nyt kesän alussa tilaisuuksia on tarjoutunut paljon. Sato on kuullemma hyvä. Teiden varsien ja torien hedelmäkojuissa piikkipalleroita on kasoittain, mikä ei kuitenkaan tarkoita ylitarjontaa. Hinta suhteellisesti ottaen on kova, sillä durianin syötävän osuuden kilohinnaksi tulee n. 7 € kilo, kun esim kilon ananaksen saa kahdella kymmenellä sentillä. Hinnasta huolimatta herkku käy hyvin kaupaksi.

Seuraavaksi pieni opastus nautinnon saloihin:

Hyvä kauppias valitsee sinulle kypsän hedelmän
kopauttamalla kuorta bambukepillä. Kopautusäänen
tulee olla kiinteä. Jos ääni on kaikuva, kuten rummussa,
hedelmä saa vielä kypsyä. Seuraavaksi kauppias leikkaa
kuoreen pienen aukon, josta syötävän osan väriä voi
arvioida ja pehmeyttä tunnustella. Jos ostaja on laatuun
tyytyväinen, myyjä leikkaa paksuun kuoreen viiltoja,
jotka auttavat kuoren halkaisussa.

Seuravaksi hedelmä halkaistaan 3-5 lohkoon.

Sisältä paljastuvat vaalean keltaiset, munuaista muistuttavat
syötävät osat, joiden sisällä on jopa kananmunan kokoinen siemen.

Syötävä osuus murretaan auki ja siemen poistetaan.

Nautitaan mielellään ulkoilmassa, aauringonpaisteessa ja
Mekongin jokivarressa