Eesti, Eesti, Eesti kaipaan sinne ...

Juice Leskinen sen sanoiksi puki jo neuvostoaikaan, vaikka aivan sanatarkasti lyriikkaa ei voi siteeratakaan vakavasti otettavassa harrastelehdessä. Kokemukset aiemmilta Viron reissuilta olivat niin myönteiset, että koronarajoitusten väliaikaisesti väljentyessä teki mieli ihmettelemään veljeskansan edesottamuksia vanhojen vehkeitten parissa.

Sattuneesta syystä myös konekulttuurin tapahtumat jäivät vähiin kuluneena kesänä. Toki me pinnankiristäjätkin teimme mm. pienimuotoisen retken erinomaisen mielenkiintoiseen Ylämyllyn automuseoon ja ryhmä Kreetan voimin tutustuimme Karppasen ateljeehen Kiteellä, mutta mieli halasi tutkimaan hieman laajemminkin koneperinnettä. Suomen ulkopuoliset kohteet olivat elokuuun alkupuolella varsin rajoitetut ja niinpä päätimme suunnistaa Baltiaan. Kovin tarkkaa suunnitelmaa ei tehty, sillä ennakkotietojen mukaan tilaa olisi niin lautoilla kuin majoituksessakin yllin kyllin.

Vapaamuotoista suunnittelua

Ryhmä Kreeta (nimi viittaa aiempiin ajeluihin) koostui tällä kertaa Pekasta Black Bird -Hondalla, Pertistä Paris-Dakar -BMW:llä, Karista CB-900  Bol d´Or -Hondalla ja allekirjoittaneesta tonnisella V-Stromilla. Karin pyörää lukuunottamatt kalusta oli tältä vuosituhannelta, mutta puolustukseksi sanottakoon, että tällä kertaa tarkoituksena oli edetä yksinkertaisen rivakasti. Aikaa käytettävissä olisi vajaa viikko.

Menomatkan lauttaliput MS Finlandialle varasin ennakkoon. Ensimmäisen yön majapaikaksi valitsimme Tallinnan liepeiltä tuulimyllyn, jonka läheisyydessä piti kartan mukaan oleman jonkinlainen Viron vapautumisesta kertova museoalue. Otin myös yhteyttä Kurtnan moottoripyörämuseon Urmas Teearuun, joka lupasi, että pääsisimme museoon tutustumaan. Muutoin aikataulu ja matkareitti päätettäisiin matkan edetessä. Vapauden illuusio pyörän päällä, ja reitinkin suhteen!

Niinpä sitten starttasimme eräänä sunnuntaiaamuna Savonlinnasta. Reitti vei aluksi Sulkavan ja Puumalan kauniiden maisemien kautta Ristiinaan. Reitti on motoristin kannalta hieno, mutta tällä kertaa mukaan mahtui myös parikymmentä kilometriä tietöitä.Varsin lämpimässä säässä Karin Honda alkoi hieman rykiä, kun päästiin reilumman nopeuden teille. Syy oli selvästi polttoainepuolella, mutta tarkempaa vikaa ei löytynyt tässä vaiheessa. Ristiinassa totesimme, että aikaa oli hurahtanut yllättävän paljon ja viisainta olisi pyrkiä isommille teille. Siispä suuntasimme etupyörät kohti Mäntyharjua ja edelleen Lahteen.

Varsinkaan moottoritienopeuksista Karin Honda ei tykännyt ja aika ajoin sitä piti jäähdytellä. Vian aiheuttaj<ksi Kari arveli ylimääräistä polttoaineen suodatinta ilmajäähdytteisten sylinterien takana. Viileämmällä säällä koeajettu pyörä oli toiminut hyvin, mutta nyt polttoaine ilmeisesti höyrystyi suodattimessa tai sen letkuissa ja aiheutti höyrylukon. Kun matka kuitenkin eteni pienin tauoin asiaan päätettiin palata sopivan ajankohdan tullen.

Arvontasuunnistusta

Lauttamatka Helsingistä Tallinnaan meni tavanomaisesti, mutta Tallinnassa jouduin jälleen kerran törmäyskurssille elektroniikan kanssa. Juicella 40 vuotta sitten oli toisenlaiset ongelmat: "Kyllä viipyi viisumi Tallinnan, minä kadotin lanttuni hallinnan" Olin vaihtanut edellisnä päivän matkapuhelimen uudenpaan, jossa piti oleman kohtalaisen hyvä kamera. Sovellukset ja muut tiedostot olivat sujahtaeet uuteen vehkeeseen muitta mutkitta, mutta nyt tämä uutukainen ei suostunut yhteistyöhön kypäräpuhelimen kanssa. Eivät tulleet navigaattoritädin komennot komennot korviin, vaikka kartta näkyikin näytöllä. Seurauksena oli hermoja raastava suunnistaminen vilkkaassa liikenteessä vastavalossa tankkilaukun päältä huonosti näkyvän näytön avulla. Onneksi Tallinnan ystävälliset autoilijat pitivät äänimerkeinkin huolta siitä, että pahimmat töppäykset, kuten kiellettyyn ajosuuntaan ajaminen eivät jääneet huomaamatta. Tosin tässä tapauksessa liikennemerkkikin puuttui reitin alkupäästä.

Vabadusvoitluse muuseum

Viimein päästiin perille majoitusalueelle Lagedin kylään, Viron vapautustaistelumuseon alueelle. Vastaanotto paikan päällä oli ystävällisen hilpeä ja ilmeni, että isännän 80-vuotisjuhlia oli edellisenä päivänä vietetty pidemmän kaavan mukaan. Vieraita oli ollut toista sataa ja suomalaisiakin lähes 40. Majapaikaksi valittu, Saarenmaalta tuotu tuulimylly vaikutti mielenkiintoiselle asumukselle. Kapeahkot kerrospunkat oli rakennettu 1- kerrokseen, mihin jauhot ylemmästä kerroksesta valuvat, kun mylly pyörii. Koneisto oli toimintakunnossa, mutta siivet lukittu.

Tallinnasta eväiksi oli ostettu saslikia, siansivua, Pöltsamaan sinappia sekä olutta. Pakaaseja purkaessani havaisin, että iso oluttölkki oli antautunut takapaksissa ilmeisesti jossain hidastetöyssyssä. Saku Guldin tuoksu leijaili sitten loppumatkan ajan ympäristössä aina kun takapaksin aukaisin. Kumma kyllä USB-laturi ei ottanut marinoinnista itseensä. Ehjiä purkkejakin löytyi sen verran että maukkaaksi grillatut possun kyljet sujahtivat liukkaasti ruoansulatukseen. THL:n entinen pääjohtaja olisi pyörtynytnähtyään illallisemme, mutta sitä kyllä kevennettiin jälkiruoaksi nautituilla sproteilla kera taskulämpimän, rutikuivan vene viinin.

Yön pimetessä saatiin vielä kokea ilotulitus isäntämme merkkipäivän kunniaksi. Hyvin nukutti tuulimyllyssä. Seinälaudoituksen raoista pääsi raikas tuulenvire ohentamaan ilmaa, eikä hyttysistäkään ollut riesaa. Punkat olivat puolisen metriä leveitä, mikä hieman rajoitti liikehdintää. Toisaalta tästä oli se etu, että tuulimylly ei pahasti huojahdellut kylkeä kääntäessä.

Karua kalustoa

Tämän sotkan munat ovat tulisempia kuin
Kalevalassa mainitun

Seuraavana aamuna oli aikaa tarkastella ympäristöä lähemmin ja syytä ihmettelyyn olikin. Puistomaiselle alueelle oli koottu militaarisia kulkuneuvoja 40-luvulta alkaee: panssarivaunuja, -autoja, vene, miehistönkuljetusajoneuvoja, Migin runko jne. T34 "sotka" -mallinen panssarivaunu oli ollut hiljattain ajossa, sillä telaketjujen jäljet näkyivät hiekassa. Myöhemmin selvisi, että Sotka-ajelullekin olisi päässyt, jos olisi ymmärtänyt tehdä varauksen etukäteen.

Isäntämme Johannes Törs halusi esitellä Viron itsenäisyyteen keskittyvää museotaan. Aikaa tähän ei ollut paljon käytettävissä, koska olin luvannut Urmas Aruteelle, että olisimme Kurtnan moottoripyörämuseolla kymmenen aikoihin. 

Museoon tutustuminen kannatti. Viron ja Suomen yhtäläisyydet ja erot itsenäistymisen ja Viron neuvostoajan suhteen tulivat hyvin kuvatuiksi virolaisesta näkökulmasta. Johannes oli miehityksen aikaan toiminut menimiehenä ja vaikka yhteydenpito muihin ihmisiin maailman satamissa käydessä oli hyvin rajoitettua, Johanneksen maailmankuvasta muodostui huomattavasti laajempi kuin neuvostopropagandan läpitunkemassa kotimaassa.

Miehitysaikaa kuvasivat pääasiassa valokuvat ja kirjalliset lähteet sekä ennen kaikkea Johanneksen elävät ja omakohtaiset kokemukset. Sotien ajoista muistutti laaja asekokoelma, jossa oli esineistöä myös Suomesta, kuten asesuunnittelija Aimo Lahden tuotoksina suomi-konepistooli, Lahti-pistooli ja 20mm panssarintorjuntakivääri "norsupyssy". Harvinaisuuksista pääsimme ihmettelemään mm. hanatonta brittirevolveriä (Webbley?) Omistajansa mukaan suuri osa aseista oli toimintakuntoisia.Museo, ajoneuvot, majoituksen persoonallisuus ja museon isäntä olivat niitä yllätyksiä, joiden vuoksi matkalle oli kannattanut lähteä.

Motoristin puuhamaita

Seuraava paikka oli parinkymmenen kilometrin päässä Kurtnassa, jossa sijaitsee Urmas Teearun monille tuttu moottoripyörämuseo. Urmas oli pyytänyt paikalle rouvashenkilön, joka avasi meille ovet muuten suljettuun museoon. Paljon oli uutta kalustoa tullut sitten edellisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Kurtnasssa sijaitsee myös toinen mielenkiintoinen kohde: Tembu-Vembumaa, mutta tällä kertaa vierailu rajoittui kahvioon. Ehkä seuraavalla kerralla me yli kuusikymppiset lapset pääsemme nauttimaan tuon puiston monipuolisista härpäkkeistä

Matka jatkui kohti Saarenmaata Märjamaan kautta. Välillä nautittiin maukasta seljankaa pienessä tienvarren kahviossa. Mukavaa kun Viroon eivät vielä ole joka paikkaan levinneet Abcit ym. standardimuonaa tarjoavat ketjut, jotka syrjäyttävät pienet ja persoonalliset ruokapaikat. Saarenmaan lauttaa ei kauan tarvinnut odotella ja sitten päästiinkin tasaiselle, mutta tylsälle baanalle kohti Kuressaaren kaupunkia. Selveristä haimme savukalaa ynnä muuta tarpeellista iltapalaa ja aamiaista varten, sillä tarkoitus oli yöpyä Johanneksen ystävällisesti käyttöömme tarjoamassa talossa lähellä Mändjalan kylää. Jälleen kerran navigaattori oli tehokas keino etsiytyä pölyävää, kalkkikivisoralla päällystettyä tukkitietä pitkin keskelle metsää. Etsityn paikan osoite oli kirjoitettu Johanneksen avustuksella navigaattoriin, joka osoitteen hyväksyi, mutta siltä paikalta löytyi vain tukkipinoja. Metsän keskellä ei juuri ihmisiä näkynyt, mutta viimein yhytimme sienestämässä olleen neitosen joka ystävällisesti opasti meidät rehutöissään olevan maanviljelijän luo. Tämä puolestaan ohjasi meidät muutaman kilometrin päähän Johanneksen talolle. Etsiskelyn jälkeen avainkin löytyi. Idyllisen maatalon varustukseen olisi kuulunut mm. sauna, mutta päätimme kuitenkin siirtyä yöpymään lähemmäs Tehumardin kylää, josta tarvittaessa olisi saatavissa työkaluja seuraavan päivän huoltotoimia varten.

Tehumardin Campingissä oli tarjolla mökkejä ja kerrossängytkin olivat jo tulleet tutuiksi. Nyt punkat olivat huterampaa tekoa kuin tuulimyllyssä ja kyljen kääntäminen aiheutti kohtalaista huojuntaa. Ensin kuitenkin kokkailtiin kylmä iltapala, jossa kiitosta sai erityisesti savusilli valkosipulidipin kera. Tätä herkkua Suomessa harvoin tapaa. Tuttavuutta tehtiin saksalaisen motoristin kanssa, joka oli kiertänyt Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa yli 100 000 km matkan uutena ostamallaan Yamaha XJ kuussatasella.

Siellä se Riika siintää lahden toisella puolella              

Seuraavana aamuna Kari poisti Hondastaan sylinterien takaa ylimääräisen polttoainesuodattimen letkuineen. Loppumatkan Honda toimi kellon tarkkuudella, merkille tyypillisesti. Karin huoltaessa ja muiden nukkuessa kävin pulahtamassa Riian lahden raikkaassa vedessä. Tehumardin rannassa sai kahlata ainakin 100 m matalaa, ennen kuin kunnolla uimaan pääsi. Omatoimiaamiaisen jälkeen 

Perhepotretti majakan juurella: Pertti, Pekka, Kari ja Jukka

suuntasimme kohti Säären majakkaa Saarenmaan eteläisimmässä kärjessä. Sää suosi matkalaisia edelleen, nyt kelpasi viilettää osin mutkaista ja kumpareista maisemaa jykevien tammien reunustaessa tietä. Säären majakan yhteyteen on koottu hieno pysyvä näyttely virolaisesta merenkulusta ja majakoista. Majakan huipulle pääsi kiipeämään ja maisemia ihastelemaan. Majakan lähellä on sotamuseo, joka kertoo erityisesti Saarenmaan merkittävästä roolista II-maailmansodassa. Tällä kertaa museo jätettiin kuitenkin väliin sillä Lagedissa Johanneksen kertomukset olivat olleet hyvin vaikuttavia ja eläviä.

Kirkollinen kulkuneuvo Piispanlinnassa

Jag undrar sa fludran om gädda är en fisk. Ja toisella   
kotimaisella: Ihmettelenpä onko hauki kala,
sanoi kampela

Käännyimme kohti Kuressaaren kaupunkia ja Piispanlinnaa. Piispanlinnasta nautittiin tällä kertaa linnanpihalta käsin, olihan siellä myös näytillä noin satavuotias, varsin näyttävä traktori. Kun kulttuurinälkä oli tyydytetty, ruumiskin tarvitsi ravintoa ja sitä löytyi ravintola Ku-Kuusta Kuressaaren Suursalin yhteydestä. Paistettu kampela oli herkullista ja kiitellessäni ruokaa tarjoilija kertoi, että nyt elokuussa kampela oli parhaimmillaan kerättyään ravintoa koko kesän. Eivät matkakumppanitkaan moittineet kala-annoksiaan. Hyvin ravittuna kelpasi körötellä Kaalin metoriittikraaterille muuutaman kymmenen kilometrin päähän.

E = mc toiseen potenssiin

Voe pyhä jyssääs, sano savolainen kun Kaalilla kävi   

Kaalilla muodostuu käsitys siitä, mitä tapahtuu kun noin viisimetrinen kappale avaruudesta osuu noin 72 000 km/h nopeudella maahan. Jälki on vaikuttavaa. Sata metrin läpimittaisen ja parinkymmenen metrin syvyisen kraaterin syntyyn on tarvittu laskelmien mukaan Hiroshiman atomipommiin verrattava energia. Lisäksi alueelta on löytynyt 9 sivukraateria. Kalevalaisittain ilmaistuna tulikipuna putosi ilman immen käsistä "läpi kuuen kirjokannen, halki taivahan yheksän".

Kaalilta suuntasimme rivakasti lauttarantaan, sillä arvioin, että ennättäisimme seuraavalle lautalle. Niin kävikin, eikä odotella tarvinnut ollenkaan. Lautan ruoka on varsin hyvää ja puolessa tunnissa ehti sopivasti tankata kuskit. Mantereen puolella Kuivastu-Pärnu -väli oli varsin tylsä, suorahkoa tietä metsien ja peltojen keskellä. Pärnussa etsimme motoristihenkisen Alexandri Pub -hotellin Pekan idean pohjalta ja paikka olikin mukava: suojaisa parkkipaikka sisäpihalla, asiallisen karut huoneet, erinomaista lohikeittoa ja motoristihenkisiä asiakkaita ja rekvisiittaa. Ruoan jälkeen tarkoitus oli käydä vielä yömyssyllä jossain keskustan baarissa. Kaupungilla oli kuitenkin hyvin hiljaista. Tex Mex Cantina Margaretassa näytti olevan asiakkaita ja baarin piti oleman vielä tunnin verran auki. Tilaus ei kuitenkaan onnistunut, vaan dievuska katseli joukkoamme arvioivasti ja sanoi tylysti, että baari on suljettu. Tilanne oli outo, sillä omasta mielestämme olimme hyvinkin edustavia. Aleksandrin pubi toivotti meidät tervetulleiksi ja oikein hyvää Margaritaa sai sieltäkin.

Parvi hajoaa

Seuraavana aamuna Pekka ja Pertti starttasivat kohti kotisuomea.  Me Karin kanssa suuntasimme etelään, Riikan suuntaan, tavoitteena moottorimuseo. Sinne päräytimme hyvissä ajoin iltapäivästä ja paikka oli taas kerran maineensa veroinen. Edellisen kerran olin siellä käynyt kymmenisen vuotta sitten. Museo oli kehittänyt varsinkin ajoneuvojen esillepanoa ja esittelyä. Myös englanniksi kerrottiin tärkeimmät asiat. Mielenkiintoisesta museosta oli kehittynyt loistelias. Muutama tunti kului rattoisasti erinomaisesti entistettyjä ajoneuvoja ja niiden historiaa ihmetellessä

Voimanlähteenä kaksi suihkumoottoria

Tämä tankkimerkki lienee lisännyt
 katu-uskottavuutta 

Lukuisiin Kuurin kierroksiin moottoripyörällä osallistuneella Karilla on paljon kokemusta Latviasta ja hänellä oli tiedossa hyvä majapaikka, Hotel Sigulda Siguldassa, vajaan tunnin ajomatkan päässä Riikasta koilliseen. Paikan päällä meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja pääsimme msutumaan hotellin vanhaan, historialliseen osaan. Palveluihin kuului myös viihtyisä kylpylä, jossa matkan rasitukset haihtuivat saunassa ja altaissa. Tukevan illallisen jälkeen ihmettelimme pikkukaupungin juomakaupan laajaa valikoimaa ja halpoja hintoja. Tarttui sieltä jokunen puteli mukaankin, erikoisuutena kvittenivodka, hedelmäisen herkulista.

Neuvostomaisia kerrostumia

Hyvän unen ja tukevan aamiaisen jälkeen tie kohti Turaidan kylää aukeni pilvisenä, sadetta enteillen. Maisema ennen Turaidaa oli kuin satukirjasta: Jyrkähkö laskeutuminen Gaujan jokilaaksoon ja sitten sillan jälkeen toista rinnettä ylös, missä rinteen päällä siinteli Krimuldan salaperäinen linna, ja hieman myöhemmin Turaidan linna. Satumaisuus kuitenkin karisi Turaidan linnanpihalla. Kioskista olisi pitänyt ostaa pääsylippu alueelle, mutta virallinen aukiolo alkoi vasta puolen tunnin kuluttua. Nuorempi virkailija olisi liput ystävällisesti myynytkin, mutta varmistus piti ensin kysyä vanhemmalta, ilmeisesti neuvostokoulun käyneeltä emännältä. Tämä oli selittelyistämme piittaamatta sitä mieltä, että etuaika ei tule kuuloonkaan ja piste. Kun sateen uhkakin painoi päälle päätimme, että emme jää norkoilemaan sen pitempään paikkakunnalle.

Suraavaksi suuntasimme kohti rannikon Saulkrastia ja sen polkupyörämuseota. Etappi oli tyypillistä Baltian tietä: Suorahkoa ja peltojen reunustamaa. Tällä muutaman kymmenen kilometrin pätkällä olivat päällystystyöt menossa ja pikeä roiskui pyöriemme alustaan. Myöhemmin ilmeni, että varsinkin kuumaan pakoputkeen kiinni palanut piki on varsin tiukassa. Uusi päällyste ei kuitenkaan haissut samaan tunnusomaiseen tapaan kuin neuvostoaikana, jolloin Baltiassa tietyömaalla ajelusta muistuttivat pitkään paksut, rikille haisevat kerrostumat pyörän osissa.

Polku vaan ei moottori

Löytyi sieltä kotimaistakin kalustoa

Saulkrastin polkupyörämuseo, Velosipedu muzejs, oli vierailun arvoinen. Pienehköön tilaan oli saatu sopimaan kaikkea mahdollista polkupyöräilyyn liittyvää viime vuosituhannelta ja vähän tältäkin. Cx Hondan ihailijana minua miellyttivät erityisesti kardaanivetoiset pyörät. Kaikenlaisia muitakin erikoistuuksia oli tutkittavissa. Paikan omistaja esitteli hyväntahtoisesti  kokoelmaansa ja myi pienestä matkamuistokaupasta mm. vanhanmallisia varoitustööttejä. Via Baltican ajelijoiden kannattaa ehdottomasti pistäytyä tässä museossa, jolla on hyvä maine kansainvälisestikin.

Hyvä ruoan tuoksu muistutti ruumiillisista tarpeista ja kun paikallisetkin näyttivät kokoontuvan pieneen ravintolaan, marssimme perässä. Jälleen kerran seljanka tumman leivän ja smetanan kanssa oli erinomaista. Päälle kermainen tsässynä kahvin kera ja taas oli energiaa jatkaa matkaa. Muutaman euron lasku tuntui hyvin kohtuulliselle. Kiitokseksi hyvästä palvelusta viihdytimme henkilökuntaa ja muita asiakkaita kömpelöllä koreografialla kurahaalareihin ujuttautumisessa, sillä oli alkanut sataa.

Via Baltikan suhaaminen pohjoiseen ei nyt kiinnostanut, sillä rekkojen takavalojen tuijottelua oli tullut tarpeeksi harrastettua jo tulomatkalla. Kokeneella Latvian liikkujana Karilla oli tiedossa sisämaan kautta kulkeva mielenkiintoinen reitti kohti Tallinnaa. Sadekaan ei pitkään jatkunut ja vierailut matkan varren panimossa Valmierassa ja maatilalla lähellä viron rajaa onnistuivat kuivana pysytellen.

Moottorimusiikkia

Viron rajalta Viljandiin kulkeva tie osoittautui mielenkiintoiseksi kurvailtavaksi. Pinta oli hyvä, eikä mäkiä ja mutkia oltu suotta oiottu. Oli nautinto kallistella hiljaista tietä eteenpäin kohtalaista vauhtia ja kuunnella Karin Hondan pakoputkista kantautuvaa matalaa ärjyntää. Jo 80-luvulla Honda on panostanut akustiseen suunnitteluun, 4-2 putkiston ääntely on aivan omanlaistaan. Itse olin varovasti jalostanut V-Stromini ulosantia vakuuttavampaan suuntaan lyhentämällä tuuman verran sisempää poistoputkea. Tämän tuloksena alakierroksilla tunnistaa V-2:n jytinän, mutta naapurisopu ei joudu koetukselle. Nyt rivinelosen ja V2:n äänimaailmat resonoivat ajoittain tietyillä kierrosluvuilla ja syntyi huumaavaa moottorimusiikkia.

Paksun Margareetan helmoissa olo poikain on niin huoleton

Tie muuttui tavanomaisen tylsäksi Viljandin pohjoispuolella ja loppumatka Tallinnaan sujui rauhallisesti körötellen. Tallinnassa majoituimme Paksun Margaretan hostelliin vanhan kaupungin kupeeseen. Hostellin nimi tulee vanhan kaupungin tornista, vastaanottovirkailija ei ollut erityisen rehevä. Vastaanoton ikkunan alla oli turvallisen tuntuinen parkkipaikka ja huone oli tilava. Pitkän ajopäivän päätteeksi ei kiinnostanut lähteä Michelinin tähtiä etsimään, riitti kun läheiseltä satama-alueelta löytyi pitseria, joka mainosti kaupungin parhaita pitsojo. Aivan katteeton Ristorante Flavoren mainos ei ollutkaan, ruoan valmistukseen ja raaka-aineisiin oli selvästi paneuduttu. Myös olutvalikoima oli italialaishenkinen.

Seuraavana aamuna oli tyytyminen reissueväiden tähteisiin, sillä hostellin voileipiä sisältävä kolikkoautomaatti oli tehdyt tenän. Hostellin huoltomies kiroili omien sanojensa mukaan kymmenettä kertaa uudehkon automaatin parissa, eikä luottanut neuvooni mojovasta potkusta apparaatin kylkeen. Korjauksen työturvallisuuskin ajosaappaat jalassa olisi ollut hyvä. Keittiön vedenkeitin kuitenkin toimi ja meillä oli vielä pikakahvijauhetta. Reissueväiden juusto oli kypsynyt muutaman päivän lämpimässä, oluella huuhdellussa takalaukussa ja alkoi olla jo melko aromaattista nautittavaa.

Vierailusta Lennusaddamin loistavaan museoon piti nyt luopua, sillä MS Finlandia lähtisi 12:ta ja museo aukenisi vasta kymmeneltä. Sen sijaan tallustelimme ristiin rastiin vanhaa kaupunkia ihaillen ja päädyimme kahvilaan josta saimme kahvin lisäksi todennäköisesti kaupungin suurimmet raparperipiirakka-annokset.

Oli aika siirtyä satamaan. Tällä kertaa motoristijonon persoonallisin kulkija oli Turun lähelle matkaava kaveri, joka oli tulossa vahvasti ja omatoimisesti tuunatulla Bemarillaan Kroatiasta. Pyörän varustukseen kuului mm. teräksinen, slivovitsiä sisältävä, n. 3 litran tankki sijoitettuna oikeaoppisen matalalle runkoon. Muutaman viikon reissulla olleelle matkalaiselle oli sattunut monenlaista, mutta korona ei ollut haitannut.

Laivalla oli varsin väljää ja lohisopassa sattumia tiiviisti. Satamasta päräytimme Herttoniemen kautta 6-tielle Kouvolan ja Lappeenrannan suuntaan, sillä Pekka oli kertonut puhelimessa, että Mikkelin ja Juvan väli 5-tiellä olisi tietöitä. Siispä karautimme Porvoon ohitse moottoritietä ja rivakkaa vauhtia Lappeenrantaan, jossa virolainen bensiini alkoi olla lopussa. Imaatralta olisi päässyt Ruokolahden ja Sulkavan kautta hyvin mielenkiintoista=mutkaista reittiä Savonlinnaan, mutta väsymys alkoi olla jo sitä luokka, että suorin reitti vei voiton.

Taas kerran ihmettelyn aiheita oli riittänyt matkustavaisille siitä huolimatta, että kulkuneuvot tällä kertaa olivat melko nykyaikaisia. Koronan varjosti vain vähän, sillä raikkaissa, väljissä tuulissa oli hyvä edetä.