Eesti, Eesti. Eesti on my mind, Moottorattahooaja löpetamine 2020, Pärnu

Juicen kaipuun naapurimaahan ymmärtää hyvin. Sinne piti päästä toisenkin kerran menneenä ajokautena. Unic-Moto oli loppukesästä kutsunut jäseniään ajokauden päättäjäisiin Pärnuun syyskuun 19. päiväksi. Perinteinen Kokkutulek-rallikin oli pidetty hyvin rajoitettuna koronan vuoksi. Kun ennusteissa näytti sille, että Aila-myrskyn raivo oli laantumassa, päätimme Saleniuksen Pekan kanssa käydä katsomassa, miten Virossa ajokauden loppua juhlistettaisiin. 

Koska olisin paikalla Unic-Moton jäsenenä, piti ajopeliksi valita vanhempaa kalustoa. Luottopyöränä jo parikymmentä vuotta toiminut Honda CX Silverwing vuodelta 1981 sai jälleen kerran viedä kuskinsa maantieseikkailuihin. Pekka ajelisi Black Birdillään. Matkapaineet asettelin renkaisiin ja jousitukseen, mutta nyt tämä ei riittänytkään, sillä takajarru ei tuntunut jostain syystä juurikaan vauhtia hillitsevän. Seuraavana aamuna olisi lähtö, joten itku ei auttanut, vaan piti mennä Ailan riepoteltavaksi ulkoilmatalliin. Esteri suihkuineen yhtyi riemuun ja remontin päätyttyä olo oli kuin uitetulla ja piestyllä koiralla. Viimein jarru rupesi kuitenkin pitämään.

Aamulla lähdimme kolmen ja puolensadan kilometrin taipaleelle kohti Helsingin Länsisatamaa. Enää ei paljon tuullut tai satanut, mutta nyt lämpötila oli turhan matala. Vaikka ajonahkojen alla oli neljä kerrosta villaa ym. eristettä, matkan puolivälissä, Vihantasalmella, alkoi tuntua sille, että pari lisäkerrosta ei olisi ollut pahitteeksi. Helsinkiin saapuessa, hitaassa ajossa ruumiinlämpö jo nousi siedettäviin lukemiin. Lauttamatkat Suomen ja Viron välillä ovat välttämätön paha ja tällä kertaa punainen laiva sai kuljettaa. Hinta oli yli kaksinkertainen verrattuna kesän lauttailuun Eckerö -linellä.

Kaaheen laakeilla aakeilla

Reitti Tallinnasta Pärnuun oli luultavasti tieremonttien takia ohjattu Ylemiste-järven itäpuolelta. Noin puolivälissä Pärnun tietä palattiin via Balticalle, varsin tasaisille maastoille. Siinä kohtaa oli tauon paikka kahvilassa ja sieltä lähtöä tehdessä huomasin, että Honda tarvitsi harvinaista huolenpitoa. Ajovalo ei toiminut ja ilta alkaisi kohta hämärtää. Kahvilasta!!! löytyi H4-polttimo ja pienen askartelun jälkeen valo palasi.

   Pekka Indiana Jonesin jalanjäljillä

Ajokauden päättäjäisten tapahtuma-alueeksi oli valittu Mudaravila-kylpylän edustan aukio ja siitä alkava katu. Mudarvilan yhteydessä toimivan Hedon-hotellin hinta olisi ollut aika suolainen 180€/yö, joten majoituimme viereiseen Rannahotelliin puoleen hintaan. Bonukseksi saatiin takuuvarma parkkipaikka pyörille kahden lukon takaa ja erittäin ystävällinen vastaanotto. Eipä siinä enää paljon jaksanut muuta kuin etsiä katukeittiöstä meksikolaisvaikutteista ruokaa ja painua pehkuihin. 

Pienen pieniä ja suuren suuria vetureita

Aamulla selvisi, että Unic-Moto oli saanut kunniapaikat aivan Mudaravilan edestä. Kävimme katsastamassa tilanteen ja ihmettelemässä kilpa-IC:n tekniikkaa, mutta kun aikaa oli runsaasti ennen varsinaista ohjelmaa, päätimme tutustua Pärnun konekulttuurin tarjontaan. Kohteeksi valikoitui rautatiemuseo Lavassaaressa 25 km Pärnusta pohjoiseen. Alueella oli monipuolisesti esiteltynä Viron rautateiden historiaa aina tsaarinajalta lähtien ja kuuluipa tarjontaan muutaman kilometrin höyryjuna-ajelukin, jolta me valitettavasti hieman myöhästyimme. Museolle tullessa on syytä ottaa huomioon, että tie kulkee museoradan poikki ja käyttämättömän näköisellä radalla on liikennettä. Tätä emme tienneet ja ajattelimme radan lähellä ihmisten muuten vain iloisesti vilkuttelevan. Todennäköisesti he varoittivat lähestyvästä museojunasta!

Urheilujuhlan pukukoodi

Palasimme pelipaikalle iltapäivällä, mutta paluureitti ei ollutkaan enää yhtä suora kuin lähtiessämme, sillä kadut olivat alkaneet täyttyä moottoripyöristä ja jouduimme käyttämään hieman luovaa mielikuvitusta ja kiellettyä ajosuuntaa päästäksemme takaisin Unic-Moton alueelle Mudaravilan edustalle. Urheilujuhlan tuntu oli ilmapiirissä vahvana bändin soittaessa, kojujen täyttyessä moottoripyöriin liittyvästä rekvisiitasta, herkullisten  ruokien kypsyessä padoissa ja kaikenlaisten motoristien ihastellessa omia ja muiden kulkupelejä ja niiden kuljettajia. Korona-ajan turvaväleistä joutui hieman tinkimään. 

Tiiu kulkuneuvoineen Mudaravilan edustalla Unic-Moton lipun kantajana

Pukukoodi näytti tylsälle kuin linnan juhlissa: enimmäkseen mustaa ja harmaata, mutta materiaalina sentään oli tekstiilien lisäksi nahkaakin. Ilahduttava poikkeus oli vuosimallin 1968 BMW R69S:ää kuljettanut Tiiu Lüüding keltaisessa tutussaan. Unic-Moton Saarenmaan osaston liivissä saapunut Tiiu tosin kertoi, että tutun lämmitys- ja turvaominaisuudet ovat nimelliset, mutta myönteinen huomioarvo sitäkin suurempi. Tällä kertaa Tiiu oli ajellut paikalle Tallinnasta ja pyörän oli hienoon kuntoon rakentanut Andrus Lüüding, Unic-Moton presidentti.

Paraatia ja tinnitusta

Motoristeja saapui koko ajan lisää ja siinä vaiheessa, kun kävelimme Supeluse-katua nelijonon vierellä, oli porukkaa arviolta kilometrin matkalla. En tiedä laskettiinko osallistujia, mutta tuhansia heitä varmaankin oli ja kalustoa Monkeystä Bosshossiin. Noin seitsemänkymmenen kilometrin paraatiin lähdetiin parijonossa. Iloisesti vilkuttavat pärnulaiset olivat kansoittaneet kadunvarret. Sää oli suosiollinen ja nopeus maltillinen. Pärnujoen vartta kulkevan reitin varrella vilahteli tienviittoja mm. Vainuun, Pulliin, Sindiin ja Viiraan. Lieneekö viirannut sillä Volvo-kuskilla, joka yllättäen pyöräytti U-käännöksen vastaantulevien kaistalta paraatijonon väliin aivan edessäni. Olin nyt onnellinen siitä, että Ailasta huolimatta takajarru oli tullut säädettyä, nyt sitä tarvittiin. Illan hämärtyesTulsä palattiin kaupunkiin. Alkoi olla viileää ja korvat soivat, sillä viereiseen paraatijonoon oli osunut harrikkakuski, joka oli poistanut äänenvaimentimet kokonaan ja hauskutti kansaa huudattamalla pyöräänsa ja katkomalla sytytysvirtaa niin että suorat putket tuntuivat halkeavan. Lisäksi sankari oli varustanut pyöränsä täysillä huutavalla jenkkakoneella. Tiiviistä paraatijonosta ei oikein suosiolla voinut poistuakaan. 

Kilttejä poikia viiksekkäitä

Illalla tarjolla olisivat olleet yökerhokarkelot asianmukaisine ohjelmineen, mutta kun arvattavissa oli, että turvavälit eivät yökerhossa olisi ainakaan kasvaneet, päätimme vain etsiä ruokapaikan Rannahotellin lähistöltä. Monenlaista ruokaa tarjoava ravintola löytyi kilometrin päästä ja kun listalla oli myös kimchiä paahdetun possunkyljen kanssa, siirryimme pöytään. Korealainen hapankaali, kimchi, on hyvää syötävää ja aika harvinaista herkkua. Niin tässäkin ravintolassa, jossa se oli korvattu perunalla! En kuitenkaan viitsinyt kyseenalaistaa kokin ammattitaitoa, sillä annos oli muuten oikein hyvä ja kastikkeessa ehkä oli jotain kimchiin viittaavaa vivahdetta. Rannahotellin parkkipaikalle oli ilmestynyt vajaat kymmenen uuden kiiltävää, samanlaista amerikkalaista pyörää.

Väriä putkeen

Pärnun ranta aamutuimaan on hiljainen kuin Zimbabwen savanni

Yökerhokokemusta vaille jääneet matkalaiset heräsivät hyvissä ajoin, sillä aamupalatarjoilu alkoi kahdeksalta ja Tallinnan lauttasatamassa pitäisi olla yhdeltätoista. 130 km taittamiseen jäisi aikaa pari tuntia. Sunnuntaiaamun hiljaisessa liikenteessä matka etenikin eleettömästi samoin kuin Suomenlahden ylitys.

Sitten päästiin baanalle kohti Lahtea. Tällä sadan kilometrin pätkällä tavoitteenani oli saavuttaa symmetria. Ei ehkä täydellistä kehon ja mielen hallintaa, mutta kuitenkin pakokäyrien samansävyiset värit. Matkalle lähtiessä olin pannut merkille, että uudehköt käyrät olivat eriväriset: oikea oljenkeltainen ja vasen kirkas. Syyksi arvelin paineen vuotoa vasemman puoleisesta sylinteristä löysälle jääneen sytytystulpan kierteen kautta. Painevuoto olisi sitten laskenut pakokaasun lämpötilaa niin, että oljenkeltaista päästöväriä ei ollut syntynyt, kuten oikealle puolelle. Tulpan kiristys oli lopettanut muut oireet, mutta väriero häiritsi, joten nyt piti saada lämpöä putkeen ja sitähän sai kun kahvasta kiersi. Arvelin, että tunti noin 7000 kierroksella riittäisi.

Niin se riittikin. Lahden pohjoispuolella oli ensimmäinen stop and go  -varikko/kahvipysähdys samannimisellä grillillä ja tuossa vaiheessa väritasapaino oli lähes saavutettu. Kierrokset pystyi nyt palauttamaan maltillisemmille tasoille. Seuraava päästöväri oljen keltaisesta kuumempaan olisi ollut harakan sulan sininen, mutta tuohon lämpötilaan olisi ollut aika vaikea päästä vesijäähdytteisellä pyörällä.

Juvan ja Mikkelin väli oli edelleen suurelta osin tietyömaata ja nopeusrajoitus viidessäkympissä. Monin paikoin tie oli varsin kapea ja paikoin kuoppainen. Puolivälissä tietyötä taustapeilin täytti Scanian jäähdyttimen säleikkö. Tämä teiden ritari ajeli sitten muutaman metrin etäisyydellä takalaukusta Juvan liittymään asti. Edessä oli autojono, eikä ohittaminen ollut mahdollista. Piti vain keskittyä pysymään pystyssä ja välttämään ajatuksia mitä tapahtuisi jos joutuisi jarruttamaan äkillisesti hirven hypätessä tielle. Ilma alkoi viilentyä ja Juvalla piti kaivella laukuista lisää vaatekerroksia nahkojen alle. Savonlinnaan päästiin vielä päivänvalolla ja sauna maistui.

Löpetamisest avamiseen

Viikon kuluttua reissusta raja Viron suuntaan jo tiukentuikin. Mukava oli jälleen Virossa vierailla ja todeta että vanhoja vehkeitä arvostetaan niin paljon, että kunniapaikka suuressa tapahtumassa oli varattu näille pyörille ja niiden kuljettajille. Unic-Moto kantaa ylpeänä lippuaan ja jäenet liivejään, joihin on kirjailtu yhtenäisen Unic-Moton tunnuksen lisäksi paikalliskerhon sijainti, esim. Tallinn, Saaremaa, Viljandi jne. Olisiko tässä ajatusta kopioitavaksi myös meille? Keväällä Pärnussa järjestetään perinteinen Moottorrattahooaja avamine 8. toukokuuta. Tuonne on päästävä, mikäli rajat ovat auki ja lumisade siedettävää. "Eesti, Eesti, Eesti sinne tahdon vain..."